Ensimmäinen astutus takana

09.03.2019

Frettilässä vietettiin viime yönä ensimmäinen rakkaudentäyteinen treffi-ilta tälle vuodelle. Samaan aikaan julkaisenkin meidän, toivottavasti viimeiset, muutokset tämän vuoden pentukautta ajatellen.

Olin jo aikaisemmin luvannut kasvattajaystävälleni Lisalle, että mikäli hän haluaa lainata Rudia kasvatukseen, saa hän tehdä tytöllä tänä vuonna pennut. Muutoksien vuoksi Rudille ei synnykään Pickpocket'sin luona pentuja, niin kuin oli alunperin suunniteltu, joka toi omiin suunnitelmiini hieman muutoksia ja lisää pelivaraa. 

Viime vuosina on ollut muutamien hienojen kasvatuseläinten kanssa niin tajuttoman huono tuuri, että Domin kohdalla halusin maksimoida mahdollisuudet saada pojan pentuja maailmaan. Odinin tavoin myös Domille oli aikaisemmin suunnitteilla pentuja meillä täällä E-Pic'sillä, mutta pentue ei useammasta yrityksestä huolimatta onnistunut. 

Niinpä muutaman viikon pohdinnan jälkeen pariskunta, Domi ja Rudi, pääsivät eilen yhteen, ja astutus sujui erittäin hyvin. Nyt alkaakin sitten kuuden viikon laskenta, ja katsotaan syntyykö meille pääsiäispentuja.  

Tämä vaikuttaa suunnitelmiin varsinkin Lunan osalta, sillä tarkoitus ei ole tehdä neljää pentuetta tänä vuonna. Nyt lähinnä katsotaan kuinka astutukset onnistuvat, ja sen mukaan osa alustavista suunnitelmista jäänee pois.

Yeremin implantti poistettiin eilen onnistuneesti. Yerem osoitti jonkin verran kiinnostusta tyttöjä kohtaan jo ennen lantin poistoa, joten olen suhteellisen toiveikas, että Manan ja Yeremin pentue voisi olla mahdollinen jo tänä vuonna. Nyt kuitenkin katsellaan, ja eläinten mukaan mennään.


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita