Viisupennut 6 viikkoa!

01.07.2019

Koti on hiljentynyt huimasti. Happy Rhythms muksut ovat jo yhtä lukuunottamatta muuttaneet uusiin koteihin, ja viimeinenkin tyttö lähtee ensi viikolla omistajan palatessa reissusta. 

Effien pennut ovat kasvaneet hyvää tahtia, ja lapsoset ovatkin saaneet jo paljon nopeutta liikkeisiin sekä hyppyjen (myös uhkarohkeiden sellasten) harjoitteluun. Pennuista lisäsin kuvia pentueen omalle sivulle ihailtavaksi.

Pentueesta yhden tytön varaustilanne on vielä epävarma, ja lähipäivinä selvinnee onko neiti vielä kotia vailla. Myös toinen pentueen pojuista etsii vielä sijoituskotia. Mikäli sijoituskotitoiminta kiinnostaa, laittele minulle viestiä, niin kerron sijoituksesta lisää.


E-Pic's Spirit of the Night etsii sijoituskotia. Kuvia pojusta:


Manan ja Yeremin pentueen tilanne on se, että pentue siirtynee ensivuoteen, ellei Mana vielä yhtäkkiä päätä aloitella uutta kiimaa. Tyttö oli jo hyvässä vauhdissa kehittelemässä uutta kiimaa, mutta se katkesi itsekseen ennen astutusta. Alustavasti olin suunnitellut kasvatustaukoa ensivuodelle, mutta katsotaan syntyisikö meillä kuitenkin ensi vuonna yksi pesueellinen hybridivauvoja :)


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita